lauantai 26. marraskuuta 2011

23.11 LA:n kaarashow

Aamulla nukutti taas hyvin. Lähdettiin painelemaan kohti isoa autonäyttelyä. Näyttelyssä oli esillä kaikki isot automerkit ranskalaisia lukuun ottamatta. Autot on amerikassa sikahalpoja, esimerkiksi Audi TT RS maksoi 63 tuhatta taalaa. Shelby GT 500 50 tuhatta eli noin 38 tuhatta euroa, suomessa hieman eri hinnat. Maatalousväen ihannoidessa Dodge Rameja, täkäläiset isännät pulittavat 5.7 Hemi koneella varustetusta 2500 Ramista vaivaiset 28000 taalaa ja totta kait double cabilla. Autonäyttely sai meidät sen verran kuolaamaan, että ei kun ruuan metsästykseen.

Tarkoituksena oli löytää Californian seudulla rehottava perheravintola In-n Out, joka tarjoaa laajasta valikoimasta herkkusyötävää. Navigaattori ohjasti meidät burgeripaikkaan, joka oli tupaten täynnä. Ei ihmekään, että kehuvat ruokia hyviksi. Listalla oli valittavana 3 erilaista ateriaa, joten valitsemiseen ei mennyt kovin kauan aikaa, kun yleensä Mike C miettii yleensä puol tuntia ennen kuin osaa valita sopivan mealin. Ruoka oli hyvää ja halpaa. Nam, rasvaa ja suolaa. Rasvamahat täynnä kaarroimme motellimme pihaan, jossa tutut ja turvalliset kodittomat ja narkkaritkin odottivatkin meitä.

Ei kun huoneeseen ja valmistautumaan illan Burleski näytökseen, joka pidettiin nurkkakuppillassa. Ilta tarjosi hienoa näytöstä puoleen yöhön asti, jolloin esitykset hiljenivät. Päätimme vielä ottaa muutamat ja jäädä vielä höpöttelemään paikallisen omistajan kanssa. Aamuyön tunneilla Jackson ja Janus kömpivät motelliin makkoomaan Mike C:n kuorsauksen tahdissa.


Menny vähän pitkäks

Keep on truking

Tytöt kiinnoistui heti, kun Mike C hyppäs meseen.

Jaksoni ja Mustangi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti